Usein kysyttyä

Avuksi hautajaisten ja hautausjärjestelyiden suunnitteluun

Olemme keränneet tänne omaisten tueksi muistilistan yleisimmin meiltä kysytyistä kysymyksistä. Mikäli et löydä vastausta täältä, niin soita ja tiedustele. Asia järjestyy.

Täydennämme tätä listaa uusien kysymysten osalta aika-ajoin.

Voiko / saako vainajalle pukea omat vaatteet?

Kyllä. Voit valita vainajan vaatetuksen itse tai noudataa vainajan toiveita. Vaateuksesta ei ole olemassa erillisiä määräyksiä. 

Voiko haalistuneelle hautakivelle tehdä jotain?

Kyllä. Hautakiven kunnostus tapahtuu aina ammattilaisen toimesta. Kiven pinnan voi hioa / kiillottaa uudellen ja kirjaimet voi kullata, hopeoida tai värjätä uudellen. Kysy lisää kiven kuunostuksesta yhteydenottolomakkeemme kautta tai soita ja tiedustele asiasta.

Vanhan hautakiven kaiverrus?

Tilatessasi olemassa olevaan hautakiveen uuden kaiverruksen sinulle tehdään ensin tietokonemallinnus kaiverruksesta, jonka hyväksyttyäsi kiviveistämö hakee kiven kaiverrettavaksi ja palauttaa sen valmiina paikalleen. 

Uusi hautakivi.

Mikäli kyseessä on uusi hautakivi, valitaan kaiverrus kiven tilaamisen yhteydessä.

Minkä kokoisen kiven voin haudalle laittaa?

Jokaisella hautausmaalla on hautausmaatoimisto, josta saat tarkat tiedot sallituista hautakiven mitoista. 

Ovatko tuotteenne kotimaisia?

Kyllä. Kaikki tuotteemme ovat kotimaista käsityötä. 

Mihin voi haudata?

Vainaja on voinut esittää toiveen hautapaikastaan…

Arkkuhautaus

Uurnahautaus

Merihautaus

Onko kantajan kuuluttava kirkkoon?

Ei. Kantajan ei tarvitse kuulua kirkkoon voidakseen toimia arkun kantajana.

Voiko kantaja olla nainen?

Kyllä. Myös naiset voivat toimia arkun kantajana.

Kuinka monta kantajaa tarvitaan?

Kantajien määrä riippuu vainajan koosta. Yleisimmin kuusi kantajaa.

Kantajien järjestys?

Kantajien järjestys tulee sopia etukäteen, jotta vältytään epätietoisuudesta.

Kantajien vaatetus?

Päällysvaatteet tulisi olla lähellä / hyvin saatavilla. 

On suositeltavaa käyttää käsineitä. 

Päällystakkia käytettäessä kantajilla voi olla myös valkoiset kaulahuivit.

Mitä jos minulla ei ole tarpeeksi kantajia?

Tarvitessasi saat kauttamme saat 1 – 8 kantajaa. 

Millainen kukkalaite arkulle?

Arkkukoriste voi olla runsas tai minimalistinen. Sen koosta ei ole olemassa ohjesääntöä. Arkkukoriste ei ole pakollinen.

Mitä kukkia arkulle voidaan valita?

Voit valita vainajan lempikukkia, vuodenaikaan sopivia kukkia tai omaisten mielikukkia.

Mitä ovat alttarikoristeet?

Alttarikoristeina voi toimia kukkalaitteet ja näihin saat opastusta ja ohjeita meiltä.

Voiko vainajaa valokuvata ennen siunausta?

Kyllä. Vainaja on ennen siunausta kappelissa jossa valokuvaus on mahollista, joko omaisten tai meidän toimesta.

Onko mahdollista saada laulava kanttori tai laulaja kirkkoon tai muistotilaisuuteen?

Kyllä. Yleensä kanttori toimii esilaulajana. Kauttamme on myös mahdollista saada mies- tai naislaulaja tilaisuuteen.

Saanko valita seurakunnasta mieleisen papin tai kanttorin?

Kyllä. Seurakunta toteuttaa toiveesi aina mahdollisuuksien mukaan.

Voinko pyytää toisessa seurakunnassa toimivan papin?

Voinko valita siunausajan?

Kyllä ja ei. Seurakunta pyrkii mahdollisuuksien mukaan totetuttamaan toiveesi, mutta aina tämä ei ole mahdollista. 

Voinko saada avustusta hautauskustannuksiin?

Kela ei enää maksa hautausavustusta. Avustusta hautauskuluihin voi tiedustella esimerkiksi työnantajalta, työeläkelaitokselta, vakuutusyhtiöiltä, ammattiliitolta tai sosiaalitoimistosta. Kysy lisää mahdollisesta avustuksesta alueesi sosiaalitoimistosta.

Vainajan omaisilla ei ole velvollisuutta maksaa hautauskuluja. Tässä tapauksessa ne menevät vainajan varallisuudesta (kuolinpesästä) tai kunta kustantaa vainajan tuhkauksen, mutta ei hautapaikkaa.

Voiko ei Vihtiläistä siunata Vihdissä?

Kyllä. Ulkopaikkakuntaisen vainajan kotipaikka ei estä siunauksen toimittamista Vihdin kirkossa. Tästä aiheutuu kuitenkin ylimääräinen kustannus kirkon vuokrasta. Lue lisää Vihdin seurakunnan sivuilta tästä linkistä.

Vainajan muiston kunnioittaminen suruliputuksella.

Suruliputus tulisi perinteisesti aloittaa heti, kun tieto vainajan poismenosta on saatu. Mikäli tieto saapuu myöhään illalla, tapahtuu suruliputus seuraavana päivänä.

Suruliputus järjestetään vainajan kotona sekä mahdollisesti myös vainajan työpaikalla.

Katso tästä linkistä sisäministeriön ohje suruliputukseen.

Muistokirjoitus ei ole sama asia kuin kuolinilmoitus.

Usein halutaan myös tiedottaa poismenosta niille vainajan tuttaville, joita ei ole muuten tavoitettu julkaisemalla muistokirjoitus tai jos vainaja on ollut esim. poliittisesti aktiivinen, julkisuudessa ollut henkilö tai muuten vaikutusvaltainen/merkittävä henkilö.

Muistokirjoituksen voi julkaista paikallislehdessä tai esim. Helsingin Sanomissa.

Täsä linkki HS:n muistokirjoitus osioon.

Onko sinulla kysymys johon ei tällä sivulla ole vielä vastausta?

Lähetä kysymyksesi meille täältä ja vastaamme siihen ensitilassa.
Samalla autat muita, jotka etsivät vastausta samaan kysymykseen.